PERTTELIN VPK:N NAISOSASTO

Perttelin VPK:n naisosasto on perustettu toukokuussa vuonna 1977.
Naisosaston tärkein tehtävä on tukea hälytysosaston toimintaa muonittamalla, osallistumalla valistustoimintaan ja varainhankintaan.

Naisosastossa toimii tällä hetkellä n. 20 jäsentä. Perttelin VPK:n naisosaston toiminta on pienestä jäsenmäärästä huolimatta aktiivista.
Tarvittaessa huolehdimme hälytysmuonituksesta sekä erilaisten tilaisuuksien ruokailuista.
Talkoilla hoidamme kahvitarjoiluja ja ruokailuja varojen hankkimiseksi.
Perinteiset syystanssit järjestämme vuosittain ja osallistumme Pertun päiville sekä 112-päivään.

Hankituilla varoilla tuetaan hälytysosaston ja nuoriso-osaston toimintaa sekä järjestetään VPK:n jäsenistölle yhteistä
virkistystä vapaaehtoistyössä jaksamiseksi.

Osaston jäsenet osallistuvat myös Salon alueen palokuntanaisten toimintaan mm. saunailta, kirkkopyhä, kevät- ja syysseminaarit.

Perttelin VPK:n naisosastossa tehdään todellista, tarpeellista työtä, vapaaehtoisesti ja hyvällä huumorimielellä!

Jos haluat tulla mukaan toimintaamme, kokoonnumme yleensä Perttelin paloasemalla, Mikolantie 9.

Varmista kokousaika ennen tuloasi esim. soittamalla naisosaston puheenjohtajalle Mervi Leinolle 044 7704213.

 

Perttelin VPK:n naisosaston kokouskalenteri 2012

 

Tammikuu 12.1. klo 18.00 paloasema

-           Mervin kahvinkeittovuoro

 

Helmikuu 1.2. klo 18.00 paloasema                    11.2. klo 11-13 Pertteli 112-päivä

-           Maritan kahvinkeittovuoro

 

Maaliskuu 7.3. klo 18.00 paloasema/kevätkokous     22.3.alueen kevätseminaari/ Perniö

-          Katjan kahvinkeittovuoro

 

Huhtikuu 28.3. klo 18.00 paloasema

-          Anne S:n kahvinkeittovuoro

 

Toukokuu 9.5. klo 17.00 siivoustalkoot, HUOM! Poikkeuksellinen kelloaika

-           Talo tarjoaa talkookahvit, ”joku” keittää

 

Kesäkuu 6.6. klo 18.00 paloasema

-          Anne V-J:n kahvinkeittovuoro

 

Heinäkuu; kesäloma

 

Elokuu 1.8. klo 18.00 paloasema                        7.8. alueen naisten saunailta/ Teijo

-          Seijan kahvinkeittovuoro

 

Syyskuu 5.9. klo 18.00 paloasema

-          Hertan kahvinkeittovuoro

 

Lokakuu 3.10. klo 18.00 paloasema                   11.10. alueen naisten syyskokous/ Salo

-          Ritvan kahvinkeittovuoro                      

 

Marraskuu 7.11. klo 18.00 paloasema

-          Ailan kahvinkeittovuoro

 

Joulukuu 4.12. klo 18.00 Kultainen Tuoksu Huom! poikkeuksellinen päivä, tiistai

-          Leilan kahvinkeittovuoro

 

 

Kaikki oikeudet muutoksiin pidätetään!

 

 

Olet lämpimästi tervetullut joukkoomme,
kaikkien taitoja tarvitaan!

-------------------------------------------------------------
VPK:n naiset Perttelin messuilla 9.6.2001

Kuvaus: Kuvaus: G:\easyhtml\vpk\palokunta112\naiset\Image10(1).jpg

-------------------------------------------------------------
Hernekeitto ja kahvinmyyjiä "112" tapahtumapäivänä 10.2.2002 paloasemalla
Kuvaus: Kuvaus: G:\easyhtml\vpk\pertteli\112\Image54(1).jpg
-------------------------------------------------------------
Asemalla on täyskaaos( toimistomme pintaremontti),
mutta ei se haittaa tahtia kokous pidetään vaikka väkisinkin
Kuvaus: Kuvaus: G:\easyhtml\vpk\paloasema114\naiset\11.jpgKuvaus: Kuvaus: G:\easyhtml\vpk\paloasema114\naiset\12.jpg
-------------------------------------------------------------
Kevätsiivoustalkoot paloasemalla 22.5.2002
Kuvaus: Kuvaus: G:\easyhtml\vpk\paloasema114\naiset\02052202(1).jpgKuvaus: Kuvaus: G:\easyhtml\vpk\paloasema114\naiset\02052203(1).jpgKuvaus: Kuvaus: G:\easyhtml\vpk\paloasema114\naiset\02052204(1).jpgKuvaus: Kuvaus: G:\easyhtml\vpk\paloasema114\naiset\02052205(1).jpgKuvaus: Kuvaus: G:\easyhtml\vpk\paloasema114\naiset\02052206(1).jpgKuvaus: Kuvaus: G:\easyhtml\vpk\paloasema114\naiset\02052207(1).jpg
2.6.2004 Naiset siivoustalkoon jälkimainingeissa :) (3136 kt)

-------------------------------------------------------------

Kuvaus: Kuvaus: G:\easyhtml\vpk\kuvat\back.gif