Nuoriso-osaston johtaja
Lassi Uitto
puh. 0400 621292

Kouluttajat:
Lauri Jokinen ja Kimmo Virtanen
----------------------------

Palokunnan nuoriso-osastoon voi liittyä kuka tahansa yli 10-vuotias poika tai tyttö. Viikoittaisissa harjoituksissa käydään läpi palo- ja pelastusalan perustietoja ja taitoja, turvallisuuskasvatusta, liikuntaa, yms. Tällaisia ovat mm. kalustontuntemus, alkusammutus, ensiapu. Osasto osallistuu kesäleireille sekä alueen palokuntakilpailuihin. Tällä hetkellä osaston vahvuus on 8 jäsentä.

Palokuntanuorisotoiminta tarjoaa mielenkiintoisen harrastuksen. Nuoriso-osaston toiminnan tavoitteena on kasvattaa nuorista vastuuntuntoisia ja turvallisuustietoisia kansalaisia, jotka ymmärtävät yhteispelin merkityksen. Valtaosa palokunnan jäsenistä on tullut toimintaan mukaan nuoriso-osaston kautta, joten tavoitteena on myös toiminnan jatkuvuuden turvaaminen.

Viikkoharjoitusten lisäksi nuoret kouluttautuvat nuorten peruskursseilla. Kurssit järjestetään Länsi-Suomen Pelastusalan Liiton ja Salon alueen leireillä kesäisin sekä neljän vuoden välein valtakunnallisilla leireillä.

Hälytysosaston harjoituksiin on mahdollista osallistua jo 16 vuoden iässä, mutta hälytystehtäviin osallistumiseen vaaditaan 18 vuoden ikä ja sammutustyönkurssin läpikäyminen. Nuorisotoiminnan kautta on helppo ajautua myös pelastajan ammattiin.
Nuoriso-osasto kokoontuu viikkoharjoituksiin tiistaisin klo: 18.00 - 20.00. Tervetuloa!

----------------------------
  • Harjoituksia ym.
  • Leirikokous Perttelissä
  • Alueleiri Pertteli 2003