Puolitoista hehtaaria hakkuualuetta paloi Suomusjärvellä Koskenpääntien varressa lauantaina iltapäivällä. Kolmen aikaan syttynyt palo saatiin täpärästi estettyä leviämästä nuoreen taimikkoon. Palo sai alkunsa nuotiosta. Palaneen metsäalueen omistaja oli toisen henkilön kanssa metsätöissä, kun hakkuuaukealle tehty nuotiotuli lähti leviämään kuivassa maastossa. Metsässä olijat yrittivät sammuttaa tulta ensin itse. Sammutustyöt kestivät useita tunteja. Tulen taltuttamista hankaloitti palopaikan syrjäinen sijainti. Paloa oli sammuttamassa noin viisikymmentä palomiestä Suomusjärveltä, Kiskosta, Kiikalasta, Salosta ja Perttelistä.
(Julkaistu 30.6.2007 20:26:00 Turun Sanomat)